Virallisperiaatteen asema on vahva Ranskan hallintoprosessissa. Näin ollen vaikka todistustaakka on valittajalla, se on hallintoprosessissa kevyempi kuin siviiliprosessissa. Tämä pätee etenkin tapauksissa, jossa pääsy keskeiseen aineistoon on vain vastapuolena olevalla hallintoviranomaisella. Inkvisitorisessa järjestelmässä tuomarilla on lisäksi vastuu asian riittävästä selvittämisestä. Tuomarin on otettava tuomiossa kantaa jokaiseen esitettyyn väitteeseen. Lisäksi erillinen valtion edustaja, julkisasiamies (rapporteur public), tekee asiassa oman, riippumattoman ratkaisuehdotuksensa.
Todistelun uskottavuuden arvioinnista oli kysymys EIT:n ratkaisussa Milenović v. Slovenia (2013) ja veroasioissa Hannu Lehtinen v. Suomi (2008) sekä Kallio v. Suomi (2008), joissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että olisi tullut järjestää suullinen käsittely. Sen sijaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Jussila v. Suomi (2006) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa ei ollut rikottu, vaikka suullista käsittelyä ei ollut järjestetty. Jussila-tapauksessa valittaja vaati suullista käsittelyä sillä perusteella, että hän halusi kuulla verotarkastajaa, joka oli hänen mukaansa tulkinnut lakia väärin ja antanut virheellisen kertomuksen. Kysymyksessä oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan soveltamisalaan kuulumaton veroharkinta eikä todistajan kertomuksen uskottavuuden arviointi. Valittaja oli saanut kirjallisesti kommentoida veroviranomaisten lausumia, mistä syystä suullisen käsittelyn järjestäminen ei ollut välttämätöntä.
Esityksessä ei ehdoteta asianosaisen ja oikeudenkäynnin osapuolen käsitteiden määrittelyä. Lähtökohtana on, että sillä, jonka oikeutta tai velvollisuutta päätös koskee, on perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisesti oikeus saada päätöksen lainmukaisuus tutkittavaksi tuomioistuimessa. Selvää on myös, että sillä, jonka oikeudesta tai velvollisuudesta tuomioistuimessa päätetään, on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin tässä tuomioistuimessa.
Kansainvälisessä vertailussa Suomen järjestelmä poikkeaa siitä, millä tavoin päätöksen tehneen hallintoviranomaisen prosessuaalinen asema on tavallisesti järjestetty muissa maissa. Niissä on tavallista, että päätöksen tehneellä viranomaisella on asianosaisasema oikeudenkäynnissä (ks. luku 2.3 Kansainvälinen kehitys). Suomessa on arvioitu, että jos viranomainen olisi prosessuaalisen vastapuolen asemassa, tämä voisi heijastua jo hallintomenettelyyn ja luoda tarpeetonta vastakkainasettelua.
Ylimääräisessä muutoksenhaussa yhdistettäisiin kanteluperusteet purkuperusteisiin ja luovuttaisiin kantelusta itsenäisenä ylimääräisenä muutoksenhakukeinona.
Hallintolainkäyttöasioissa esiintyy eri asiaryhmissä ja oikeudenkäynnin vaiheissa erilaisia asianosaisasetelmia, joiden kattava määritteleminen laissa voisi merkitä tarpeettoman laajaa ja yksityiskohtaista sääntelyä. Hallintolainkäyttölain erilaiset asianosaisasetelmat voidaan ottaa huomioon oikeuskäytännössä niin kuin nykyisinkin.
Sovittelu on mahdollista hallintoprosessissa, ja se voi tapahtua oikeudenkäynnin osapuolten suostumuksesta tuomioistuimen asettamassa sovittelukokoonpanossa, erillisessä sovittelukomiteassa tai viranomaisen sisäisessä sovitteluelimessä. Tuomioistuimen päätökseen olla aloittamatta sovittelua ei voi hakea muutosta.